Miten yrittäjän tuloverotus toimii?

Yrittäjänä verotus ja verottajan kanssa asioiminen tulee tutuksi. Lopulta kyse on normaalista osasta liiketoimintaa, johon ei sen kummemin kiinnitä huomiota. Tuloverot, arvonlisävero ja muut viranomaismaksut hoidetaan ajallaan ja tilikauden lopussa pähkäillään tilinpäätöksen kanssa. Yritysmuodon valinta vaikuttaa verotukseen eniten. Jos olet vasta harkitsemassa yrityksen perustamista, kannattaa yhtiömuotoa miettiä tätäkin silmällä pitäen. Käymme läpi tuloverotusta yhtiömuodoittain ja mitä verotuksessa on syytä huomioidan uutena yrittäjänä.

Yrityksen tulovero yleisesti

Yrityksillä on kolme eri tulolähdettä: elinkeinosta saatu tulo (yleisin), henkilökohtainen tulo (yleensä toiminimiyrittäjä) tai maataloustuotannosta saadut tulot. Henkilökohtaista tuloa voi olla lisäksi yhtiömuodosta riippumatta esimerkiksi yrityksen ja yrittäjän yhteisomistuksessa olevan kiinteistön vuokraaminen yksityishenkilönä eteenpäin.

Uutena yrittäjänä joudut maksamaan varmuudella tuloveroa, jos teet tuottoa tilikauden aikana. Jos olet arvonlisäverovelvollisten rekisterissä, joudut lisäksi tilittämään arvonlisät säännöllisesti verottajalle kaikesta myynnistä, johon verokanta sisältyy.

Yrityksen tuloveroon ja miten se hoidetaan, vaikuttaa eniten yritysmuoto ja yrityksen koko. Jos olet itsenäinen ammatinharjoittaja, maksat tuloveron henkilökohtaisen verotuksen yhteydessä.

Osakeyhtiössä, osuuskunnissa, avoimissa yhtiöissä ja kommandiittiyhtiöissä, tulovero maksetaan yrityksen verotuksessa – erillään yrittäjän omasta taloudesta.

Yrityksen tulovero maksetaan useimmiten ennakkoverona kuukausittain tai pienen liikevaihdon liiketoiminnassa tätä harvemmin, 2-3 kuukauden välein tai tilikauden alussa. Jos maksat kaikki verot kerralla ennakkoon, olet oikeutettu korkotuloihin, joka lasketaan vuosittain tarkistettavan korkotuloprosentin perusteella.

Veroilmoituksen teet kuitenkin vain kerran, aina tilikauden päätteeksi. Tämän lisäksi riippuen liikevaihdon suuruudesta ja tuloksesta, teet myös tilinpäätöksen ja julkistat mahdollisesti toimintakertomuksen.

Osakeyhtiön ja osuuskunnan tulovero

Sekä osakeyhtiö, että osuuskunta maksaa tuloksestaan tuloveron erillään sen omistajista. Tällä hetkellä yhteisöjen tuloveron määrä on 20 % tuloksesta. Veroprosentti astui voimaan 2014 ja on toistaiseksi voimassa oleva (tarkistettu 2019).

Verotettavien tulojen määrä on helppo laskea. Vähennät kaikista veronalaisista tuloista tulonhankkimismenot sekä aiempien vuosien tappiot asetettuun rajaan asti. Veronalaista tuloa ovat kaikki tuotteiden ja palveluiden myynnistä saamasi tulot. Vähennyskelpoisia menoja ovat kaikki ostot, jotka kohdistuvat liiketoiminnan ylläpitämiseen tai omaisuuden säilyttämiseen.

Tuloveron lisäksi, elinkeinotoimintaa harjoittavat yhteisöt joutuvat maksamaan Yle-veroa, jos yritystulot nousevat yli 50 000 euroon tilikaudella. Tämä vero ei koske henkilöyhtiöitä, kuten toiminimiyrittäjiä. Yle-verolla korvattiin poistunut tv-lupamaksu ja sen suuruus on 140 euroa plus 0,35 % ylimenevältä osuudelta – maksimissaan 3000 euroa.

Yksityisen elinkeinonharjoittajan tulovero

Yksityinen elinkeinonharjoittaja maksaa kaikki yrityksensä kautta tienaamansa tulot henkilökohtaisen verotuksen yhteydessä joko ansio- tai pääomatuloverona. Kuten muissakin yhtiömuodoissa, vähennät yrityksen tuotosta vähennyskelpoiset tulonhankkimismenot – käytännössä kaikki liiketoiminnan kannalta olennaiset ostot, kuten työvälineet- ja vaatteet, toimiston vuokra, toimistotarvikeet, auton käyttömenot yrityksen nimissä ja niin edelleen.

Toiminimen yritystulo jaetaan edelleen ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Pääomatulosta maksat veroa 30 % aina 30 000 euroon asti. Tämän ylittävältä osuudelta veroa maksetaan 34 %. Jos tuotto on kovin pientä, yrittäjän on järkevää maksaa tulot ansioverotuksessa pienemmän veroprosentin myötä.

Verottaja lopulta päättää miten yritystulot jaetaan, mutta tähän voi tehdä ehdotuksen annettujen rajojen puitteissa. Jopa 0% pääomatuloja on tietyissä tapauksessa mahdollista ilmoittaa. Onnistuessaan, pienituloinen yksin yrittävä voi säästää suuren summan verotuksessa.

Moni elinkeinonharjoittaja tekee töitä yhdessä puolisonsa kanssa. Tämä on syytä ottaa huomioon verotusasioita miettiessään. Esimerkiksi toiminimen yritystulo jaetaan puolisoiden kesken, ottaen huomioon sekä yrityksen nettovarallisuus, että kummankin työpanos. Yritys- tai veroneuvoja osaa opastaa perheyrityksiin liittyvissä verotusasioissa tapauskohtaisest tarkemmin.

Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön tulovero

Avoin yhtiö ja kommandittiyhtiö ovat toiminimen tavoin henkilöyhtiöitä, vain hieman laajemmin toimintavaltuuksin. Ensin mainitut yhtiömuodot voidaan perustaa useamman yhtiökumppanin voimin ja vastuu näin jakaa tasan. Toiminimiyrittäjä on lain edessä aina yksittäinen henkilö.

Kommandiittiyhtiö toimii kuten avoin yhtiö, mutta siihen voi liittyä myös äänettömiä yhtiökumppaneita. He ovat puhtaasti sijoittajan roolissa, eivätkä yleensä osallistu päivittäiseen toimintaan. He eivät myöskään vastaa yrityksen toimista henkilökohtaisesti millään lailla.

Tulovero määräytyy näissä yhtiömuodoissa toiminimen tavoin. Tilikauden tuotoista vähennetään tulonhankkimismenot. Jäljelle jäänyt osuus jaetaan tasan yhtiökumppaneiden kesken, jotka maksavat siitä veron henkilökohtaisessa verotuksessaan.

Tuloverotukseen vaikuttavat asiat

Yhtiömuodosta riippuen nostat joko palkkaa tai osinkoja (osakeyhtiö), otat yksityisottoja (mm. toiminimi, avoin yhtiö) tai saat ylijäämäpalautusta tai osuuskorkoja (osuuskunta). Tämä voi vaikuttaa tuloverotukseen.

Osakeyhtiö ja osuuskunta

Jos pyörität osakeyhtiötä tai olet osa osuuskuntaa, maksat nostamastasi palkasta normaalin tapaan asiotuloveroa. Jos jaat itsellesi osinkoja tai saat osuuskunnalta ylijäämäpalautusta, maksat tällöin pääomatuloveroa. Saatat myös palkata työvoimaa, joka lohkaisee ison siivun tuotosta. Kaikki nämä menot pienentävät yrityksen tulosta ja samalla tuloverojen määrää.

Toiminimiyrittäjä

Itsenäinen elikeinonharjoittaja ei voi nostaa palkkaa osakeyhtiön omistajan tavoin, vaan ottaa rahaa yrityksen tililtä tarvittaessa yksityisottoina. Vaikka tätä voi ajatella palkanmaksuna – varsinkin jos sen tekee kerran tai pari kuukaudessa säännöllisesti. Se ei kuitenkaan vähennä yrityksen tulosta. Maksat verot näistä tuotoista ennakkoverona ja mahdolliset jäännösverot, jos tilikauden aikana arviot ovat menneet alakanttiin.

Avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö

Avoimessa yhtiössä tai kommandiittiyhtiössä voit nostaa rahaa yhtiömiehenä yrityksen tilitä, toiminimiyrittäjän tapaan yksityisottoina ja käyttää varoja vapaasti. Nostohetkellä niistä ei makseta mitään veroa. Voit maksaa myös itsellesi palkkaa, josta maksat ansiotuloveroa.

Kuten osakeyhtiössä, myös näissä laajennetuissa henkilöyhtiöissä, palkanmaksu pienentää yrityksen tulosta ja näin sen maksamaa tuloveroa. Vaikka voisi toisin luulla, käytännössä se nostatko rahat palkkana vai yksityisottoina, ei vaikuta paljoakaan verojen suuruuteen. Käytännössä sinulle jää yrittäjänä käteen molemmissa tapauksissa suurin piirtein saman verran verojen jälkeen.

Tuloverot ja näihin liittyvät ilmoitukset

Joudut antamaan Verohallinnolle kerran vuodessa veroilmoituksen yhteydessä kaikki tuloihin liittyvät tiedot. Listaat ilmoituksessa tuotot ja näihin kohdistuvat menot, yrityksen varallisuuden sekä velat.
Verottaja saattaa pyytää tarkennuksia mihin tahansa ilmoitettuun asiaan. Tästä syystä järjestelmällinen kirjanpito on tärkeää. Liiketoiminnan kasvaessa taloudenhallinto kannattaa ulkoistaa asianssa osaavalle kirjanpitäjälle tai verkossa toimivalle kirjanpitopalvelulle.

Kun yrityksen rahaliikenne on yksissä kansissa ja helposti saatavilla, myös veroilmoituksen teko helpottuu. Samalla tuloverotuksen ja ennakkoveroihin varattavien varojen arviointi helpottuu, kun uusi tilikausi alkaa.

Miten tuloverot maksetaan?

Maksat tuloverot yhtiömuodosta riippumatta ennakkoverona. Verot maksetaan käytännössä Verohallinnon sivujen kautta yrityksen maksukortilla tai verkkopankkimaksuna. Verottaja määrää ennakkoverojen suuruuden ja maksuaikataulun. Näihin voi kuitenkin hakea muutosta, jos näkee toiminnassaan, liikevaihdossa tai myynnissä olennaisia muutoksia tulevaisuudessa.

Ensimmäistä tilikauttaan aloittava uusi yrittäjä arvioi tulot itsenäisesti. Mitä tahansa päätätkin, joudut maksamaan ennakkoverot tämän ilmoituksen perusteella, joten se on syytä tehdä huolella.

Vertaa Holvia perinteisiin yritystileihin

Yritystilien vertailu voi olla vaikeaa – toisissa on kiinteä hinta ja toisissa mukaan tulee tapahtumakohtaisia kuluja. Vertailimme tilejä puolestasi!

Yritystilivertailuun

Holvipedia

Holvin tavoite on tehdä sinun arjestasi yrittäjänä helpompaa. Holvipediasta saat paljon hyödyllistä tietoa yrittäjyyden eri aiheisiin liittyen, aina kirjanpidosta ja taloudenhallinnasta laskutukseen ja verotukseen.