Yrittäjien kokemuksia Holvista
Pienyrittäjät ovat jatkuvasti kasvava ryhmä, joiden arkea me Holvilla haluamme helpottaa. Olemme ylpeitä saadessamme olla osa näiden tekijöiden toimintaa.
“Yrityksen perustaminen voi tuntua raskaalta, jos yrittää tehdä kaiken itse. Savisiskon kohdalla Holvi ratkaisi monta asiaa yhdellä iskulla – verkkokauppa, kirjanpito, yrityskortti, laskutus ja laskujen maksaminen. Juuri ne asiat, joihin minua ei olisi kiinnostanut paneutua kaiken muun ohella.“
Erika Haavisto, Savisisko

Krister tasapainoilee työn ja intohimon välillä
Kombuchapanimon perustaja Krister tietää, mitä oman intohimon muuttaminen liiketoiminnaksi vaatii. Ja kuinka oikeilla työkaluilla myös vapaa-ajasta voi pitää kiinni – ainakin jotenkuten.

Yrittäjänä Leena pitää langat omissa käsissään
Leena on ravitsemusterapeutti, jonka tielle yrittäjyys on tullut sattuman kautta. Nyt hän nauttii yrittäjän vapaudesta ja tekee omaa hyvinvointiaan tukevia valintoja.

Albert tietää, miten välttää kasautuvat paperityöt
Konsultti pääsee mukana elämään muiden yrittäjien tarinaa. Albertin yritys sai lentävän lähdön, kun asiakkaita oli melkein liikaakin. Miten hän pitää paperityöt hanskassa kiireen keskellä?
“Perinteisestä pankkimaailmasta ei tällaista saa. Kun lähden mökille, niin talous on mukana kännykässä. “
Hjalte Karlsson, Gorilla BBQ
Paikoillanne, valmiit, Holvi

1. Tervetuloa Holviin! Tutustutaan ensin.
Aloita antamalla vähän taustatietoja ja vahvista henkilöllisyytesi pankkitunnuksillasi.

2. Kertoisitko yrityksestäsi?
Lisää muutama tieto yritystoimintaasi liittyen, jotta voimme vahvistaa yrityksesi.

3. Laitetaan hommat käyntiin.
Valitse hinnoittelumalli. Aloita Holvin käyttö ja yksinkertaista arkesi.