HOLVI YRITYKSENÄ

Tarinamme

Perustimme Holvin vuonna 2011 Helsingissä. Yrittäjinä tiesimme, kuinka raskasta on kahlata läpi loputtomien paperitöiden – ja kuinka perinteiset pankit eivät olleet meistä erityisen kiinnostuneita. Miksi emme tekisi asialle jotain? Näin alkoi matkamme kohti pienyrittäjän taloushallinnon asiantuntijuutta ja Holvi sai alkunsa.

Visiomme on yksinkertainen

Haluamme poistaa taloushallinnon häiriötekijät ja tehdä arjestasi yksinkertaisempaa.
Yrittäminen on muutenkin tarpeeksi kovaa työtä, joten sinun ei pitäisi
joutua murehtimaan laskentataulukoita ja kadonneita kuitteja.

Elämä on tasapainoilua

Ja yrittäjän elämä sitä vasta onkin. Yrittämistä ei ole sidottu toimistoaikoihin, ja tekemistä riittää. Tuotekehittely, markkinointi, IT-asiat, taloushallinto – sinun pitää hoitaa tämä kaikki. Ja olla oma henkilökohtainen henkilöstöpäällikkösi ja löytää vielä aikaa elämälle työn ulkopuolella. Yrityksesi on elantosi, mutta ei koko elämäsi. Ja me ymmärrämme sen.

Näin Holvi auttaa

Holvi on yrityksesi talouden koti. Kun yritystili, laskutus ja kirjanpito ovat kaikki kätevästi yhdessä paikassa, poistuu taloushallinnostasi turhat aikaa vievät häiriötekijät. Enemmän aikaa itse työlle tarkoittaa, että voit halutessasi lopettaa työt aiemmin. Ja saat vähän enemmän tasapainoa arkeesi.

200,000+

pienyrittäjää luottaa Holviin

3 toimistoa

Helsingissä, Berliinissä ja Madridissa

Pieni präntti

Holvi on maksulaitos ja Mastercard-yhteisön jäsen. Tämä tarkoittaa, että myönnämme itse Holvi Business Mastercard® -korttimme. Maksulaitoksen toimilupamme on myöntänyt Suomen Finanssivalvonta, ja meillä on lupa toimia Euroopan talousalueella (ETA).

Töihin Holville

Etsitkö jotain erilaista?

Me Holvilla teemme yrittämisestä helpompaa – yksi pienyritys kerrallaan.

Holvi blog

Lue viimeisimmät yrittäjätarinat, sisäpiirin vinkit ja asiantuntijoiden parhaat neuvot.