Miten varaudun yrittäjänä työkyvyttömyyteen?

Elinvoimaa pursuava nuori yrittäjä tai viriili vanhempi taitaja luottavat työkykyynsä ja sen pysyvyyteen. Sairausvakuutus ja tapaturmavakuutus ovat hankittuina ja näiden kattavuuteen luotetaan. Luetellut vakuutukset korvaavat kuluja ja menetettyjä tuloja, mutta rajallisesti. Jos hyvää palkkaa nostava yrittäjä ja hänen perheensä on mitoittanut taloutensa tämän ympärille. Työkyvyn menettäminen väliaikaisesti tai kokonaan voi rampauttaa kehon lisäksi elintason. Työkyvyttömyysvakuutus maksaa kertakorvauksen, jonka turvin totuttu elintaso säilyy.

Työkyky ja tulotaso käsi kädessä

Työkyky on yrittäjän elämän peruspilari. Ilman sitä hommat eivät hoidu, laskutus ei juokse, samalla arjen helppojen rutiinien muuttuessa aikaavieviksi esteiksi. Vaikka muu henkilökunta, alaiset tai toiset perustajat vetäisivät yritystä edelleen. Johdon poissaolo väliaikaisestikin voi aiheuttaa pitkäaikaista hallaa yrityksen päivittäisen toimintaan.

Alentunut tulotaso on henkilökohtaisista ongelmista pahin. Ahkera ja menestynyt yrittäjä on rakentanut arkensa, perhe-elämänsä ja elintasonsa täysin yrityksen varaan. Luottaen toiminnan jatkuvuuteen kaikilta osin. Pienyrittäjänä, joka ei palkkaa muita, tämä tarkoittaa elannon olevan kokonaan hänen oman työkykynsä varassa.

Lakisääteinen perusturva ja tähän kuuluva työkyvyttömyyseläke on monen yrittäjän ainoa turvaverkko pahinta varten. Annettu tuki vaihtelee tilanteen mukaan. Tyypillisesti yrittäjä saa puolet kuukausipalkastaan, jos sitäkään (eläkkeen katon ollessa 60 %). Yrittäjän on turvauduttava säästöihin, avustuksiin tai muihin tukimuotoihin, jos totuttu elämänlaatu halutaan säilyttää.

Työkyvyttömyysvakuutus puolestaan maksaa kertakorvauksen – hieman henkivakuutuksen tapaan. Tällä taataan ensinnäkin kitkaton siirtymävaihe uuteen arkeen, sekä entinen tulotaso pääpiirteittäin. Sairauden, tapaturman tai muun vamman vuoksi työkykynsä omassa ammattissaan menettänyt yrittäjä. Voi varmistua, että kohtuullinen toimeentulo on turvattu jatkossakin, ottaen huomioon iän, ammattitaidon ja muita tekijöitä.

Työkyvyttömyysvakuutus lyhyesti

  • Tuen suuruus maksimissaan 60 % ansiotulojen määrästä yrittäjänä (2019)
  • Tuen suuruuteen vaikuttavat lisäksi hakijan ikä, sekä muu terveystila.
  • Korvaus maksetaan jo varhaisessa vaiheessa yrittäjän oman valinnan mukaan.
  • Korvaus on kertasumma

Lakisääteinen työkyvyttömyyseläke

Laki kohtelee työkyvyttömyyseläkkeen osalta yrittäjää ja työntekijää täysin samoin perustein. Erityisiä etuja yrittäjyys itsessään ei hakuprosessiin tuo. Erikoistunut toimenkuva tai esimerkiksi kädentaitojen suuri merkitys työtehokkuudelle. Otetaan molemmat huomioon eläkettä myönnettäessä.

Kriteereihin pohjautuen, lääkäri käy läpi eläkkeenhakijan terveydentilan, määritelläkseen onko työkyvyttömyys väliaikaista vai pysyvää. Lisäksi arvioidaan onko mahdollista jatkaa toisissa tehtävissä, sekä kuntoutuksen potentiaalinen vaikutus työkyvyn palauttamiseen. Lopullisen eläkkeen suuruuden ja muut ehdot määrää henkilökohtainen eläkekäsittelijä. Tarvittaessa prosessissa avustavat eri alojen asiantuntijat sekä lakimies

Työkyvyttömyyseläkkeen kriteerejä

  • Eläkettä voi hakea vasta kun työkyvyttömyyttä on jatkunut vähintään vuosi.
  • Diagnosoitu sairaus itsessään ei oikeuta eläkkeeseen. Ainoastaan sen vaikutuksia työkykyyn arvioidaan.
  • Ennen työkyvyttömyyseläkkeen hakemista trittäjän tulee hakea sairauspäivärahaa ja tarvittaessa kuntoutusrahaa.
  • Jos sairauspäivärahan saanti loppuu ennen työeläkepäätöstä, joudut ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Tämän jälkeen tilille juoksevat työttömyyspäivärahat.
  • Jos YEL-vakuutuksen mukainen työeläke ei yllä perustoimeentulon rajaan. Voit hakea Kelalta kansaneläkettä, jolla korvataan puuttuva osuus.

Sairauspäiväraha

Ensimmäinen puskuri ennen työkyvyttömyyseläkettä, on sairauspäiväraha. Sillä korvataan työkyvyttömän yrittäjän ansionmenetyksiä aina vuoteen asti. Päivärahaa haetaan kahdessa osassa. Monelle työelämässä tutuksi tuleessa A-lääkärintodistuksessa arvioidaan työkyvyttömyys ja samalla korvauksen tarve maksimissaan kahdelle kuukaudelle (60 päivää). Tämän jälkeen tarvitaan B-lääkärinlausunto tai tätä vastaava todistus työkyvyttömyydestä, jotta sairauspäivärahan saanti jatkuu.

Kuntoutus

Ennen pysyvän työkyvyttömyyden varmistumista, kaikki viranomaisten toimenpiteet pyrkivät yrittäjän saamiseksi joko kokonaan tai osittain takaisin työelämään. Jos perushoito ja lepo eivät auta ja tauko töistä jatkuu vähintään 150 työpäivää (n. 7,5 kk). Kela lähestyy kuntoutuksen merkeissä. Samalla työkyvyttömyyseläkkeen haku voidaan aloittaa.

Kuntoutustukea myönnetään aina määräajalle. Se korvaa työkyvyttömyyseläkettä ajalta, jolloin hakemus on käsittelyssä. Kuntouksen laatu ja muut yksityiskohdat ovat tapauskohtaisia. Jos yrittäjää ei voida kuntouttaa hänen entiseen ammattiin. Pyritään löytämään mahdollisuuksia vaihtaa alaa tai päivittää ammatillista osaamista fyysisten tai henkisten rajoitteiden puitteissa.

Kuntoutusta tukevia toimia

  • Työharjoittelu
  • Täydennyskoulutus
  • Alan vaihto
  • Omien työtehtävien tai -tapojen muuttaminen
  • Työympäristön muuttaminen

Työkyvyttömyysvakuutus

Työkyvyttömyysvakuutuksen korvauksen katto vaihtelee vakuutusyhtiöittäin. Perusedellytykset sen hankkimiselle ja korvauksien saamiselle ovat lähellä toisiaan. Vakuutuksen ehtoja voi kuitenkin muokata oman tilanteen edellyttämällä tavalla hyvinkin vapaasti. Voit valita esimerkiksi määrätyn kokoisen kertakorvauksen tai alenevan vakuutusturvan välillä.

Kertakorvaus (ns. kiinteä turva) on hyvä vaihtoehto, jos halutaan varmistaa korvattavan summan suuruus vuodesta toiseen. Olipa elämäntilanteesi mitä tahansa työkyvyttömäksi joutuessa. Elintasosta ei tarvitse tinkiä. Kolikon kääntöpuolella, vakuutumaksut nousevat vuosittain.

Aleneva vakuutusturva sopii varallisuuttaa tasaisesti keräävälle yrittäjälle, joka tähtää leppoisiin eläkepäiviin omin voimin. Tällöin kiinteän vakuutusturvan hyöty vähenee. Vaihtoehdossa vakuutusmaksu pysyy samana vuodesta toiseen. Maksettavan korvaussumman pienentyessä tasaisesti, kunnes se asettuu minimirajaan.

Miten työkyvyttömyys määritellään?

Sairastava ihminen voi kokea itsensä työkyvyttömäksi ainakin hetkellisesti. Tämä ei itsessään ole kuitenkaan riittävä peruste työkyvyttömyyskorvauksien saamiseksi.
Jos sairaus pitkittyy ja henkilön toimeentulo kärsii hänen kyvyttömyydestään hoitaa tarvittavia tehtäviä. Edellytyksen korvausten hakemiselle täyttyvät. Tätä ennen on haettu jo sairauspäivärahaa ja työkyvyttömyyseläkettä.

Kun henkilö ei kykene suoriutumaan tavallisista työtehtävistään tai hyödyntämään ammattitaitoaan ja koulutustasoaan. Tälloin työkyvyttömyysvakuutuksen ehdot täyttyvät. Jos työkyvyttömyys johtuu tapaturmasta ja tähän on erillinen vakuutus. Nämä korvaukset tulevat vielä päälle.

Työkykyä arvioi ensikädessä sama lääkäri, joka kirjoittaa yrittäjän sairausloman. Lausunto kiertää sekä Kelan sekä vakuutusyhtiön lääkäreiden ja asiantuntioiden arvioitavana. Jos hakemus menee läpi, korvaus myönnetään vakuutusehtojen mukaisesti.

Työkyvyttömyysvakuutuksen hyödyt

Pienyrittäjän yritys on yksilöitynyt usein sen vetäjään. Isommassakin tiimissä, perustaja/johtaja pitää homman kasassa omalla esimerkillään. Liikevaihto ja tulos notkahtavat jo lyhyenkin poissaolon aikana. Sairauspäiväraha korvaa ansionmenetykset, mutta vain rajatun aikaa. Korvausten määrää riippuesa suoraan YEL-työtulosta.

Työkyvyttömyysvakuutuksen arvo tulee selvimmin esiin, kun työkyvyttömyys osoittautuu pysyväksi. Elämä muuttuu täysin. Perheen toimeentulon ollessa pitkälti yrittäjän käsissä. Sillä turvataan tässä tapauksessa koko perheen talous tinkimättä elintasosta olennaisesti. Vertailuna, YEL-työtulon mukainen työkyvyttömyyseläke on yleensä vain noin puolet todellisista ansiotuloistasi yrittäjänä. Hyvin harvoin maksimit 60 %.

Myönteisen korvauspäätöksen jälkeen saat työkyvyttömyysvakuutuksesta kertasumman tilillesi. Tämä maksetaan sekä yritykselle, että yrittäjälle. Vakuutukseen suuruus kannattaa mitoittaa niin, että sillä turvataan sekä oma elanto, että yritystoiminnan jatkuminen katkotta vuosiksi eteenpäin.

Työkykyyn liittyviä kysymyksiä yrittäjälle

  • Oletko laskenut mikä on ammattitaitosi arvo pitkällä tähtäimellä?
  • Miten järjestäisit elämän, jos pystyisit toimimaan yrittäjänä vain osa-aikaisesti?
  • Pystytkö palkkaamaan korvaavaa työvoimaa, jos joudut väliaikaisesti työkyvyttömäksi?
  • Onko sinulla riittävästi säästöjä tai muuta varallisuutta ylläpitämään totuttua elintasoa?

Yrityksen arki järjestykseen?

Holvin avulla hoidat yrityksesi rahaliikenteen kaikkiin suuntiin – laskutuksesta palkkojen maksuun ja verkkokauppamyynnistä kansainvälisiin tilisiirtoihin.

Tutustu Holviin

Holvipedia

Holvin tavoite on tehdä sinun arjestasi yrittäjänä helpompaa. Holvipediasta saat paljon hyödyllistä tietoa yrittäjyyden eri aiheisiin liittyen, aina kirjanpidosta ja taloudenhallinnasta laskutukseen ja verotukseen.