ASIAKASTARINA

Yhdistyksessä ja sen luomassa yhteisössä on voimaa

“Me halutaan tehdä Helsingistä kansainvälinen skeittikaupunki ja kehittää skeittausta kaikin tavoin Helsingin alueella.”

Näin kertovat HELride Collectiven puheenjohtaja Anssi Paukkunen ja rahastonhoitaja Pete Ruikka. He ovat mukana pyörittämässä HELride Collective -skeittiyhdistystä, joka edistää skeittauksen harrastamista Helsingissä. Anssin, Peten ja yhdistyksen hallituksen lisäksi toiminnassa on mukana iso joukko yhdistysaktiiveja ja vapaaehtoisia.

Kuva: Samu Karvonen @samu.karvonen.photo

Kipinä skeittaukseen syntyi elokuvista 

HELride Collective edistää skeittikulttuuria ja kannustaa nuoria sekä aikuisia skeittaajia kehittämään taitojaan tarjoamalla heille mahdollisuuden oppia ja harjoitella skeittausta. Pete ja Anssi kertovat oman kipinänsä skeittaukseen syttyneen alunperin elokuvien innoittamana. 

“Skeittikipinä iski ensimmäisen kerran Thrashin’-elokuvasta. Seuraavana kesänä kaveri oli kesälomareissulla Sveitsissä ja soitti sieltä, että osti laudan itelleen ja kysyi, ostaako mullekin. Siitä se sitten lähti”, Anssi kertoo. 

Peten inspiraationa ovat puolestaan toimineet 80-luvulla televisiossa pyörineet Poliisiopisto ja Paluu Tulevaisuuteen -elokuvat. 

“Skeittikärpänen puraisi kunnolla, kun näin mua vähän vanhemman kundin rullailemassa täysillä ala-asteen pihan läpi tukka ja kuteet hulmuten. Se oli siisteintä mitä olin koskaan nähnyt”, Pete muistelee.

Sen jälkeen skeittauksella on ollut suuri vaikutus Peten elämään. Hän kertookin lautailun määritelleen lähes kaiken aina nuoruudesta aikuisuuteen. Intohimo skeittaukseen ohjaa myös yhdistyksen toimintaa ja näkyy yhdistyksen tavoitteessa levittää positiivista viestiä skeittauksesta ja sen vaikutuksesta yhteisöihin, yksilöihin ja kaupunkiin.

Yhdistyksen raha-asiat yhdessä paikassa

Perinteisen tilin lisäksi Holvissa keräät jäsenmaksuja, myyt tapahtumalippuja ja hoidat kulut kätevästi maksukorteilla.

”Olemme äänitorvi skeittaajien ja kaupungin välillä” 

Yhdistyksen ja kaupungin välistä suhdetta on rakennettu jo yli vuosikymmen ajan. Skeittikontti-nuorisohanke on esimerkki HELriden ja Helsingin kaupungin välisestä yhteistyöstä. Skeittikontin tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille turvallinen paikka skeittaukseen, uuden oppimiseen ja hauskanpitoon. 

“Yhdistyksen ansiosta meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Pystytään kehittämään, ideoimaan ja olemaan se porukka, joka laittaa ideat toteutukseen“, Anssi kertoo.

Anssin mielestä skeittauksessa ehdottomasti parasta on lajin omaehtoisuus ja se, että tyylisuuntia sekä temppuja on niin paljon, etteivät rajat tule ikinä vastaan. 

“Skeittaus tarkoittaa usein samaa kuin kavereiden kanssa yhdessä hengailu.”

Kesän aikana Skeittikontti tarjoaakin monenlaista maksutonta ohjelmaa skeittauksesta kiinnostuneille. Lautalainaamosta voi lainata skeittilaudan ja lautaa voi kokeilla yhdistyksen järjestämissä skeittikokeiluissa. 

Rohkaisemme oman polun löytämiseen

Anssi kertoo yhdistyksen olevan loistava väylä saavuttaa sellaisia asioita, mitä tahtoisi skeittauksen nimissä saavuttaa. 

“Matkan varrella olemme huomanneet olevamme myös työnantajia ja moni nuori saa duunipaikan meidän ansiostamme.”

Yhdistys onkin monelle nuorelle se ensimmäinen työpaikka. 

“Me pystytään tarjoamaan monelle nuorelle töitä, vaikka aikaisempaa työkokemusta ei olisi. Se on tosi siisti juttu”, Anssi jatkaa. 

Vuosi 2023 on HELride Collectiven ennätysvuosi jäsenmäärän suhteen. Anssi kuitenkin painottaa, että jäsenmäärä kertoo vain pienen totuuden, sillä HELride palvelee paljon isompaa joukkoa kuin pelkästään jäseniään. HELriden skeittikoulut ja -leirit on tarkoitettu kaikille, ei pelkästään yhdistyksen jäsenille. 

Anssi kertoo, että yhdistyksestä on paljon hyötyä koko Helsingin skeitti-scenelle.

“Tottakai se hyöty kohdistuu enemmissä määrin jäseniin, mutta siitä hyötyvät myös muut skeittaajat pääkaupunkiseudulla.”

Kuvaaja: Mikko Kempas @mikkokempas Skeittari: Jhancarlos Gonzalez @jhankgonzalez1

“Holvin hommaaminen meidän käyttöön oli itseasiassa varmaan ekoja juttuja mitä tein yhdistyksen parissa”

Yhdistyksessä mukana oleminen on saanut ymmärtämään liiketoiminnan perusteet aina veroasioista palkkojen maksuun. Holvissa yhdistys hyödyntää useampaa ominaisuutta, jotka kaikki löytyvät yhden tilin alta. 

“Ainakin verkkokauppa, palkanmaksu, kortit ja laskutus. Myös kaikki raportit otetaan ja tarkkaillaan sitä, että pysytään budjetissa”, Pete listaa. 

Lisäksi kuitteja lisätään ahkerasti sovelluksen kautta ja kaikki tapahtumat luokitellaan omiin luokkiinsa. Pete mainitsee, että olipa kyse mistä tahansa projektista, yhdistys pystyy koska vain tarkistamaan projektin tilan sekä sen tulot ja menot.

Holvin avulla yhdistys pystyy pyörittämään jopa aika monimutkaista kuviota, sillä verkkokauppa ja tili kommunikoivat keskenään. 

“Oli aikoinaan yllätys, että tällaisia palveluita on olemassa. On ihan myrkky ajatus, että verkkokauppa ja yhdistyksen tili olisivat erillisiä juttuja”, Pete painottaa.

Holvi on ollut mukana HELriden toiminnassa ihan alusta asti. Tuona aikana yhdistyksen liikevaihto on kasvanut muutamasta tuhannesta muutamaan sataan tuhanteen vuodessa. 

“Silloin en vielä tajunnut, miten kätevä teidän palvelu on”, Pete muistelee. 

Tulevaisuuden toiveena omat toimitilat Helsingissä

Tulevaisuudessa yhdistys toivoo saavansa omat toimivat tilat. Tällä hetkellä kesäisin skeitataan Helsingin Eläintarhan Skeittikontilla ja muina aikoina Redin parkkihallissa. Yhdistys on saanut valtavan kokoisen tilan käyttöönsä kauppakeskus Redistä, mutta haaveena olisi kuitenkin paikka, jossa voisi järjestää keikkoja, taidenäyttelyitä ja muita kulttuuritapahtumia – kaikkea, mitä skeittikulttuuriin kuuluu. 

“Tämä on yhdistykselle iso asia ja työstetään sitä yhdessä kaupungin kanssa. Tämä vaati sen, että kaupunki asettaa skeittauksen samalle tasolle kuin hiihtoladut, pururadat, ulkojäät ja ulkokuntosalit”, Anssi kiteyttää. 

HELriden Pete ja Anssi ovat samaa mieltä siitä, että jos oma toimiva tila saadaan, niin sitten voi ehkä hetken hengähtää, vaikka tehtävää vielä riittää.

Muissa kaupungeissa kuten Oslossa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Malmössä skeittaus on tärkeä osa kaupunkikuvaa ja asiat ovat siellä valovuoden edellä verrattuna Suomeen. 

“Me kynnetään perässä täällä Pohjolassa”, Anssi mainitsee ja jatkaa: “tila on vaan nyt löydyttävä tavalla tai toisella.”

Jos yhdistyksen talousasiat pelottavat, varaa selvittelyyn pikkuisen aikaa

Kaikki uusi saattaa ensin pelottaa, mutta lähtökohtaisesti talousasioita ei kannata pelätä, Pete muistuttaa. Kaikki sujuu hyvin, kunhan muistaa varata selvittelyyn pikkuisen aikaa ja kysyy rohkeasti apua. 

“Me ollaan lähdetty aika nollasta, mutta pitää vain rohkeasti mennä eteenpäin ja uskoa siihen, että kyllä mä tän osaan”, Anssi rohkaisee. 

Peten mielestä Holvi on siitä hyvä, että siellä voi kokeilla kaikkea ja muokata merkintöjä vielä jälkikäteenkin. Mieleen ei tule tilannetta, jossa mokaa ei olisi pystynyt korjaamaan tai järjestelmä olisi mennyt jumiin. 

Anssi kehottaa tarttumaan talousasioihin rohkeasti ja painottaa, että järjestelmät on tehty käyttäjiä ajatellen.

“Ensin voi tuntua, että veroilmoitus tai jokin muu on sellainen mörkö, mutta homman hoidettuaan huomaakin, että tämähän olikin aika helppo homma.”

Lisää yrittäjien tarinoita

Krister tasapainoilee työn ja intohimon välillä

Krister tietää, mitä oman intohimon muuttaminen liiketoiminnaksi vaatii. Ja kuinka oikeilla työkaluilla myös vapaa-ajasta voi pitää kiinni – ainakin jotenkuten.

Albert välttää kasautuvat paperityöt

Konsultti pääsee mukana elämään muiden yrittäjien tarinaa. Albertin yritys sai lentävän lähdön, kun asiakkaita oli melkein liikaakin. Miten hän pitää paperityöt hanskassa kiireen keskellä?