Miten säästää yrityksen pankkiasioissa?
Yritystä perustettaessa sekä sen ensimmäisenä toimintavuotena joudut tekemään valintoja, joilla on kauaskantoisia seurauksia. Tällaisia päätöksiä ovat muun muassa pankin, tai vain yritystilin, sekä muiden pienyrityksen kassanhoitoon liittyvien palveluiden valinta. Pankki- ja muissa yrityspalveluissa voi onneksi säästää, kunhan kartoittaa ensin vaihtoehdot markkinoilla ja osaa kiinnittää huomiota oikeisiin seikkoihin. Käymme läpi tärkeimpiä säästökohteita yrityksen pankki- ja raha-asioihin ja rahoituksen hoitoon liittyen.
Viisi vinkkiä pankkipalveluissa säästämiseen
Markkinoilla on nykyään tarjolla pankkipalveluita tai näihin verrattavia tuotekokonaisuuksia jopa ilmaiseksi. Maksullisissakin palveluissa voi säästää, kunhan tekee valintansa oikein. Ohessa annamme viisi vinkkiä, joiden avulla yritys voi säästää taloudenhallinnan palveluissa.
1. Käytä henkilökohtaista käyttötiliä toiminimiyrittäjänä
Jos olet yksityinen elinkeinonharjoittaja tai sellaiseksi ryhtyvä, voit aloittaa toiminnan henkilökohtaisen käyttötilisi turvin. Pankkiasioihin liittyvät kulut ovat näin minimaaliset, ainakin mitä rahan siirtoon, säilyttämisen sekä yrityksen nimissä tapahtuvaan tavaroiden ja palveluiden ostamiseen tulee.
Hieman tätäkin järkevämpi ratkaisu on vähintään toisen käyttötilin perustaminen pelkästään yrityksen raha-asioita varten. Tämä helpottaa vuoden päätteeksi tehtävää kirjanpitoa ja muutenkin selkiyttää kassan seuraamista sekä kassavirran hallintaa.
2. Käytä pienyrittäjille räätälöityjä palveluita
Oman tilin käyttäminen toiminimen alla laskuttamiseen ja muuhun rahaliikenteeseen sopii parhaiten sivutoimiselle yrittäjälle, jonka vuosittainen liikevaihto pysyy maltillisena (alle 10 000 euroa). Jos joudut liittymään arvonlisäverovelvollisten rekisteriin (josta löytyy tietoa toisaalta), on erillisen yritystilin avaaminen paikallaan.
Olitpa sitten toiminimiyrittäjä tai osakeyhtiötä perustava, voit valita perinteisen pankin sijaan vähemmän kankean vaihtoehdon. Esimerkkinä tällaisesta on virallisen rahoituslaitoksen hyväksymä tilipalvelu, joka kuitenkin pitää kulut kurissa. Parhaimmillaan voit avata yritykselle ilmaisen yritystilin vaikka jo tänään ja maksat vain todellisesta käytöstä. Hanki lisäpalvelut vasta sitten, kun toimintasi niitä oikeasti tarvitsee. Näin vältät joustamattomiin palveluihin sitoutumisen.
3. Kilpailuta pankkilainat
Jos etsit vielä rahoitusta uuden yritystoimintasi rahoittamiseen, on pankit ja luottolaitokset aina syytä kilpailuttaa lainan suhteen. Joskus voit saada hyvän pakettitarjouksen esimerkiksi henkilökohtaisesta pankistasi, jos olet keskittänyt sinne pankkiasioiden lisäksi esimerkiksi vakuutukset.
Tässä kohtaa on syytä katsoa tarkkaan sitä, minkälaisin ehdoin laina myönnetään. Puhtaan koron lisäksi on hyvä käydä läpi tilinhoitokulut, nostoihin liittyvät maksut, lainan maksun myöhästymismaksut sekä muut kulut poikkeustilanteita varten. Joskus voit saada tavallista talletuskorkoa paremman koron, jos säilytät rahoja lainaa varten järjestetyllä luottotilillä.
4. Minimoi pankkipalveluista koituvat kulut
Yritystilin käyttöön voi liittyä monia yllättäviä kuluja, joihin ei tule tiliä avattaessa kiinnittäneeksi niin huomiota. Perusmaksu voi olla edullinen, mutta provisio laskuliikenteestä kova. Toisissa palveluissa voi olla kova kuukausimaksu, mutta kannattaa silti tarkastaa hinta tapahtumaa kohden pienyrittäjän laskutuksella tai laskujen määrällä.
Kulujen minimointiin auttaa oikean palvelukokonaisuuden valinta. Kiinnitä huomiota palveluhinnastoon siltä osin kuin siinä on piilotettuja kuluja. Jos yritys myy kovin monimutkaisia palvelupaketteja, joiden kustannuksia on vaikea hahmottaa, on yksityisyrittäjän syytä katsoa parempia vaihtoehtoja. Suuryritysten tarpeet ovat tyystin toiset kuin omaa liikettä, verkkokauppaa tai muutaman hengen asiantuntijafirmaa pyörittävän.
5. Valitse palvelut, jotka säästävät aikaasi
Yrittäjänä tulevat tutuiksi papereiden pyörittely, hallinnolliset toimet, verottajan kanssa asiointi, säännöllinen palkkojen maksaminen, kuittirumba ja kuittien arkistointi, kassatilanteen seuranta, sekä kirjanpidon teko – muutamia tärkeimpiä vastuita mainitaksemme.
Pakollisten taloushallinnan toimien tekemiseen voi toki palkata ulkopuolisen. Uudella yrittäjällä tai yrityksen vasta perustaneella on kuitenkaan harvoin varaa tai halua palkata uutta työvoimaa, varsinkin kun liiketoiminnan rutiineja sekä kannattavuutta vasta hiotaan kohdilleen. Ulkoistamisen ei onneksi tarvitse olla vaikeaa, kallista tai aikaa vievää. Yhdistämällä yrityksen tilipalvelut tärkeimpiin pienyrittäjän taloushallinnan tarpeisiin voit keskittyä omaan toimintaasi.
Yrittäjän aikaa säästäviä palveluita:
- Laskutuksen hoito, laskujen lähettäminen paperilla tai sähköisesti sekä laskujen perintä
- Palkkojen maksu ajallaan sekä selkeä palkanlaskenta
- Kuittien taltioiminen digitaalisesti (kirjapitäjää tai itseäsi helpottamaan)
- Yrityksen käyttötiliin yhdistetyt maksukortit sekä näiden kulunseuranta ja raportointi
- Kirjanpitäjän pääsy tilitietoihin itsenäisesti tai tarvittaessa ilman erityisiä toimenpiteitä
- Verkkokauppaa pyörittäville tilipalveluiden saumaton yhdistäminen tähän
Yrityksen rahoituskuluissa säästäminen
Kuten aiemmin jo mainittiin, uuden yrityksen kannattaa kilpailuttaa sekä pankit että luottolaitokset yrityslainaa tai muuta rahoituskanavaa järjestäessään. Liiketoimintasi kasvaessa ja asiakkaiden lisääntyessä myös pankkipalveluiden skaalautuvuuden merkitys korostuu. Voittojen lisääntyminen tietää kulujen nousua myös pankkipalveluissa. Näihin on syytä varautua jo ennalta ja kirjata tämä kuluerä toimintasuunnitelman laskelmiin.
Näin säästät yrityksen rahoituksessa:
Ota yrityksen maksuliikenteen lisääntyessä palveluita tarpeen mukaan
Tässä kohtaa auttaa omiin tarpeisiin sopivan palveluntarjoajan valinta jo ennalta. Pienyrittäjänä voit aloittaa edullisimmillaan ilmaisella yritystilillä. Vasta toiminnan kasvaessa tulevat harkittaviksi kuukausimaksulliset palvelut.
Kaikissa pankeissa ilmainen yritystilin avaaminen ei ole mahdollista. Viime vuosina tietyiltä osin tapahtunut finanssialan lainsäädäntöjen höllentyminen on tuonut alalle kauan kaivattua kilpailua. Tästä saavat nyt nauttia erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset. Edut kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen, jos on merkityksellistä kasata euroja kassaan.
Hyödynnä keskittämisen edut oikeassa paikassa
Jos oma taloudellinen tilanteesi on ennen yrittäjäksi ryhtymistä erityisen vakaa ja varakkuutta on sen verran, että hyödynnät jo valmiiksi varainhoitoa yksityisesti tai pankin kautta – tai olet ainakin pankkisi avainasiakas – olet ostanut myös muita palveluita saman katon alta.
Jos hankit sekä sijoituspalvelut, vakuutukset että pankkipalvelut samasta rahalaitoksesta, on syytä keskustella yrityksen pankkiasioista nämä huomioiden. Pankkisi varmasti halua pitää potentiaalisesti kasvavan yrityksen talousasiat käsissään. Tästä on sinulle etua neuvottelupöydässä. Sinulle pankin taholta tuleva hyöty on tilanteesi kokonaisvaltainen hahmottaminen, henkilökohtaiset lainat mukaan lukien. Pankin tarjoama yritysasioiden kontakti osaa neuvoa parasta järjestelyä sinun omaan taloudenkäyttöösi liittyen (esim. verotus yms.). Näin erityistä veroasiantuntijaa tai varallisuudenhoitoa ei välttämättä tarvitse ostaa erikseen, ja tämän tuomat säästöt voivat olla merkittävät menestyvälle yrittäjälle.
Vertaa Holvia perinteisiin yritystileihin
Yritystilien vertailu voi olla vaikeaa – toisissa on kiinteä hinta ja toisissa mukaan tulee tapahtumakohtaisia kuluja. Vertailimme tilejä puolestasi!
Holvipedia
Holvin tavoite on tehdä sinun arjestasi yrittäjänä helpompaa. Holvipediasta saat paljon hyödyllistä tietoa yrittäjyyden eri aiheisiin liittyen, aina kirjanpidosta ja taloudenhallinnasta laskutukseen ja verotukseen.