Kuinka rekisteröin toiminimen?

Toiminimi sopii pientä yritystoimintaa harjoittavalle henkilölle, jonka tavoitteena on ansaita sen avulla elantonsa tai tehdä sivutöitä satunnaisesti muun ansaintatavan ohessa. Toiminimen rekisteröinti on suhteellisen helppoa ja suoraviivaista. Prosessissa on kuitenkin otettava huomioon asioita toiminnan luonteen puitteissa. Pelkkä nimi paperissa ei takaa yrityksen kelpoisuutta liiketoimintaan. Lupien tarve, toiminnan laajuus sekä liikevaihto pitää arvioida ja sopiva toimiala valita. Olemme koonneet oheen toiminimen rekisteröinnin perusasiat sekä käytännön vinkit toiminnan aloittamiseen.

Toiminimen rekisteröinti on nykyään helppoa

Toiminimen voi nykyään rekisteröidä kätevästi verkossa Patentti- ja rekisterihallituksen sivujen kautta. Muutos käytäntöihin on suhteellisen tuore, sillä sähköinen rekisteröinti lanseerattiin vasta maaliskuussa 2017. Paperien pyörittelyltä ja byrokratian satunnaiselta hidastelulta ei voi edelleenkään välttyä, vaikka prosessi onkin selkeästi nopeutunut.

Itse perustamisilmoitukseen vaadittavia tietoja ei ole paljoakaan, mutta ne määräävät toiminnan laadun pitkälle tulevaan. Tästä syystä on hyvä käydä läpi jokainen osa-alue myös toiminimen rekisteröinnissä. Epämääräisesti täytetty perustamislomake voi pahimmillaan viivästyttää käsittelyaikaa, vaatia lisäselvitystä tai rajoittaa toimintaa tulevaisuudessa.

Mikä on toiminimi ja toiminimiyrittäjä?

Arkikielessä toiminimellä tarkoitetaan lähes aina yksityistä elinkeinonharjoittamista, vaikka virallisesti sillä ilmaistaan myös minkä tahansa yrityksen rekisteröityä nimeä. Toiminimiyrityksen nimissä ei tarvitse olla yhtiömuodon tunnusta (kuten ”osakeyhtiö” tai ”Oy”), mutta se on yleinen käytäntö. Nimen loppuun voi lisätä joko sanan ”toiminimi” tai lyhenteen ”tmi”.

Toiminimiyrittäjyys on osakeyhtiöiden rinnalla yleisin yritysmuoto Suomessa. Ilman nimen rekisteröintiäkin voi aloittaa elinkeinonharjoittamisen. Rekisteröinti on kuitenkin lähes aina suositeltavaa, jos kausiluontoinenkin toiminta on jatkuvaa . Usealle yrittäjyydestä kiinnostuneelle toiminimi on selkein ja helpoin valinta. Kynnys yrittämiseen on matala ja pakollisia hallinnollisia toimenpiteitä vain vähän verrattuna muihin yritysmuotoihin.

Miksi valita toiminimi yritysmuodoksi?

Jos yritystoimintaa tekee lähtökohtaisesti vain perustaja itse oman työpanoksensa puitteissa elannon tavoitteluun, eikä liiketoiminnan aloittaminen vaadi suurta pääomaa, toiminimi on houkutteleva vaihtoehto.

Päteviä syitä toiminimen valintaan:

  • Yrityksen toiminta ja liikevaihto on kohtuullinen, eikä suurta kasvua ole odotettavissa.
  • Et ole palkkaamassa työvoimaa, eikä tähtäimessä ole toiminnan laajentaminen ainakaan ensimmäisinä vuosina.
  • Olet kiinnostunut yrittämisestä, mutta epäröit sen olevan oikea uravalinta. Toiminimiyrittäjyys tutustuttaa yrittäjän arkeen ja antaa eväät jatkoon, esimerkiksi myöhempään osakeyhtiön perustamiseen.

Toiminimellä yrittämisen haasteet:

  • Joudut tekemään kaikki sopimukset henkilökohtaisesti. Käytännössä takaat lainat, teet sitoumukset ja vastaat kaikesta toiminnasta omalla omaisuudellasi.
  • Menestyvän yksityisen elinkeinonharjoittajan ansiotulojen veroaste nousee pian taivaisiin. Tällöin muutos osakeyhtiöksi voi olla paikallaan.
  • Liiketoiminta näyttää pieneltä. Jos myyt yrityksille, kaupan tekeminen voi satunnaisesti takuta.

Milloin toiminimen rekisteröinti on pakollista?

Voit aloittaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana ilmaiseksi liittymättä kaupparekisteriin – Yritystietojärjestelmään tehty ilmoitus paperilla riittää. Tällöin puhutaan perinteisestä toiminimiyrittäjyydestä.

Rekisteröinti kaupparekisteriin on pakollista, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:

  • Tarvitset elinkeinonharjoittamiseen luvan (esim. alkoholin anniskelu ja myynti). On tärkeää, että luvat ovat kunnossa ennen perustamisilmoituksen tekemistä.
  • Aiot perustaa liiketilan (pysyvä toimipaikka), joka on erillään omasta asunnostasi .
  • Aiot palkata perheen ulkopuolisia työntekijöitä.

Toiminimen ilmoittaminen kaupparekisteriin on suositeltavaa joka tapauksessa, sillä tämä suojaa valittua nimeä. Jos joskus toimintaa päätetään laajentaa, nimi on jo rekisteröity. Esimerkiksi osakeyhtiötä perustettaessa toiminimen voi aina lopettaa ja ottaa saman tien uuden yrityksen nimeksi.

Miten rekisteröin toiminimen verkossa?

Toiminimen rekisteröinti verkossa on nopeaa, halpaa sekä suhteellisen helppoa, kunhan perustiedot ovat hallussa ja tarvittava taustatyö yrityksen toiminnan luonteesta valmis. Toiminimen, kuten muunlaisenkin yhtiön, voi edelleen perustaa paperilomakkeet täyttämällä ja postittamalla Yritystietojärjestelmään. Käsittelymaksu on kuitenkin tällöin korkeampi ja ilmoitusten käsittely voi viedä enemmän aikaa. Jos mitään pätevää syytä paperilla rekisteröimiseen ei ole, verkkopalvelu on suositeltavin tapa tämän hoitamiseen.

Missä toiminimi rekisteröidään?

Perustamisilmoitus tehdään netissä, Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ja Verohallinnon yhteisessä Yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä (YTJ). Tarvitset kirjautumista ja rekisteröintiä varten suomalaisen henkilötunnuksen sekä verkkopankkitunnukset tai sirullisen henkilökortin (HST-kortti). Yrityksen perustajan on tehtävä rekisteröinti henkilökohtaisesti ja vastuu ilmoitetuista tiedoista lankeaa aina hänelle.

Palveluun kirjautuminen ja ilmoituksen täyttäminen

Kirjauduttuaan palveluun käyttäjä vahvistaa tai korjaa annetut henkilötiedot sekä listaa yrityksen kotipaikan. Tämä voi olla myös kotiosoite, jos erillistä toimipaikkaa ei ole. Kaavakkeisiin syötetään toiminimi, ja sen varavaihtoehdot, sekä mahdolliset rinnakkaistoiminimet ja aputoiminimet (jotka maksavat erikseen).

Jos tuleva liiketoiminta on luvanvaraista, todistukset asianmukaisten lupien saamisesta liitetään mukaan. Osaa luvista haetaan vasta rekisteröinnin jälkeen. Lupa-asiat ja niihin liittyvät vaatimukset täytyy joka tapauksessa selvittää hyvissä ajoin.

Tämän kaiken lisäksi listataan päätoimiala Verohallintoa varten (Tilastokeskuksen TOL-luokituksen mukainen) sekä kirjataan vapaamuotoinen toimialakuvaus kaupparekisteriä varten.

Kun tarvittavat tiedot on annettu, ja liitteet lisätty, perustamisilmoitus allekirjoitetaan verkkopankkitunnuksien tai sirullisen henkilökortin avulla. Tämän jälkeen rekisteröintimaksu (toiminimen yhteydessä 60 euroa + aputoiminimet) maksetaan joko verkkopankissa tai luottokortilla.

Palattuasi sivulle saat vahvistuksen onnistuneesta maksusta sekä uuden y-tunnuksen, jolla toiminimen kaikki liiketoiminta yksilöidään. Sen alla hoidat jatkossa kaiken laskutuksen.

Kaupparekisterin käsittelymaksut toiminimeen liittyen

Toiminimen, sekä jokaisen aputoiminimen tai rinnakkaistoiminimen (eivät pakollisia), rekisteröinti verkossa maksaa 60 euroa kappaleelta. Paperilla tehtävä ilmoitus maksaa 110 euroa toiminimen osalta ja 100 euroa kunkin aputoiminimen osalta. Myös nimien poistoa koskee palvelumaksu – yleensä ottaen 40 euroa kutakin asiaa kohden. Tiedot ovat vuodelta 2019.

Toiminimen nimivaihtoehdot

Halutun toiminimen lisäksi rekisteröintikaavakkeeseen voi ilmoittaa kaksi varavaihtoehtoa. Jos ensimmäinen valinta ei läpäise käsittelyä, varavaihtoehdot käsitellään samalla maksulla antamassasi järjestyksessä. Jos mikään nimistä ei kelpaa, hakemus hylätään ja se pitää lähettää uudestaan. Varavaihtoehdot voivat olla tyystin erilaisia tai sisältää pieniä muutoksia haluttuun nimeen.

Nimien valintaan ja luomiseen on olemassa hyviä oppaita, joita kannattaa hyödyntää. Rekisteröityjä nimiä voi selata Patentti ja -rekisterihallituksen nimipalvelussa, tuotemerkkirekisterissä ja muissa yritysrekistereissä.

Toimialan valinta

Verohallintoon ilmoitettava toimiala on tarkkaan määrätty ja se poimitaan Tilastokeskuksen ylläpitämästä toimialalistasta. Tämä kertoo yksiselitteisesti toiminnan raamit. Ilmoituksen yhteyteen voi listata useita toimialoja, jos se on tarpeen.

Kaupparekisteriin listataan toimialakuvaus. Nämä tulevat useimmiten vastaan yritysten perustietoja listaavissa yrityshakemistoissa. Tämä toimialakuvaus voi olla hyvin vapaasti muotoiltu, kunhan se on hyvien tapojen ja yleisen järjestyksen mukainen. Ilmoititpa toimialaksi mitä tahansa, tämän yhteyteen on tapana lisätä ”lisäksi kaikki laillinen liiketoiminta”.

Toiminimiyrittäjän muut rekisterit ja niihin liittyminen

Toiminimen rekisteröinti ja y-tunnuksen saaminen on vain yksi askel liiketoiminnan sujuvaan pyörittämiseen. Tuore yritys täytyy liittää eri rekistereihin toiminnan laajuuden ja odotetun liikevaihdon mukaan.

Arvonlisäverovelvollisten rekisteri

ALV-rekisteriin on syytä liittyä aina, jos toiminta ei ole poikkeuksellisen pientä ja sivussa tehtävää. Jos liikevaihto ylittää 10 000 euroa tilikaudessa, ilmoitus on pakollinen. Tämä summa tulee nopeasti vastaan, jos tilikausi on esimerkiksi kalenterivuosi.

Ennakkoperintärekisteri

Ennakonpidätys suoritetaan kaikesta maksetusta palkasta. Yrittäjänä joudut huolehtimaan verojen maksusta itsenäisesti. Jos yritys ei ole ennakkoperintärekisterissä, tällöin esimerkiksi työtäsi ostava yritys joutuu huolehtimaan verojen maksusta. Ylimääräinen paperityö ei ole kenestäkään kivaa ja rekisteriin kuulumattoman yrittäjän asiakkuudet voivat lässähtää.

Työnantajarekisteri

Suurin osa toiminimiyrittäjistä tekee töitä itsenäisesti. Vain murto-osa palkkaa muuta työvoimaa ja näistä suurin osa on liikkeenomistajia. Työntekijöitä voi tiettyyn rajaan asti palkata ilman työnantajarekisteriin kuulumista.

Pakolliseksi työnantajarekisteriin ilmoittautuminen tulee, jos maksat palkkaa vakituisesti vähintään kahdelle henkilölle tai vaihtoehtoisesti vähintään kuudelle satunnaisesti työskentelevälle henkilölle (kausityöläiset, osa-aikaiset työntekijät).

Haluatko perustaa yrityksen?

Aloittavan yrittäjän oppaalla pääset alkuun.

Lataa maksuton opas

Holvipedia

Holvin tavoite on tehdä sinun arjestasi yrittäjänä helpompaa. Holvipediasta saat paljon hyödyllistä tietoa yrittäjyyden eri aiheisiin liittyen, aina kirjanpidosta ja taloudenhallinnasta laskutukseen ja verotukseen.